Perinteisesti panoraamakuvaa kuvaillaan vaakatasossa näytettäväksi laajaksi näkymäksi. Vaakapanoraamakuva tehdään yhdestä tai useammasta kuvasta niin, että lopullisesta kuvasta tulee huomattavasti leveämpi suhteessa korkeuteen.
Lisää tietoa Pikselin nettiartikkelissa mikä on panoraamakuva.
Itselleni tuli eräänä iltana mieleen kokeilla, millaista olisikin tehdä pystypanoraamakuva.
Auringonlaskun jälkeinen iltataivas näytti mahtavalta. Samalla taivaalla näkyi keltaista, punaista, violettia ja sinistä, ja tyynenä virtaava Kokemäenjoen haara heijasti samoja värejä vedenpinnasta. Olin paikalla kameran ja jalustan kanssa, ja räpsin ensin aikani tavallisia laajakulmakuvia toivoen omistavani vieläkin laajakulmaisen objektiivin. Kaikkia elementtejä kun ei millään saanut mahdutettua samaan kuvaan. Taivas näytti upealta, mutta pelkästä pilvitaivaskuvasta on vaikea hahmottaa mitään, joten horisonttikin olisi hyvä saada mukaan. Mutta mistä kohtaa viitsii rajata, kun horisontin alapuolella näkyvät upeannäköiset heijastukset? Ei mistään.
Onneksi mieleeni tuli pystypanoraamakuvan mahdollisuus. Otin jalustalla kolme kuvaa, jotka sitten yhdistin Photoshopissa yhdeksi kuvaksi.
Lopullisesta kuvasta tuli aika näyttävä, vaikka itse sanonkin.
Katso myös Flickristä lisää kuvia tagilla vertical panorama.
An AI Image-Quality Enhancer Like No Other: Improve Your Photo’s Quality
With Aiarty Image Enhancer
-
The post An AI Image-Quality Enhancer Like No Other: Improve Your Photo’s
Quality With Aiarty Image Enhancer appeared first on Digital Photography
School...
3 päivää sitten
4 kommenttia:
Panoraamoihin en oiken osaa kommentoida, eläessäni olen tehnyt kokonaisen yhden moisen. Toisaaalta aihe on ihan hyvä pieneen sivukommenttiin - Kaikenlaisia maisemakuvia kannattaa kokeilla joskus sillee lontoolaisittain "portraittina". Vaikka se "landscape" jotenkin luonnollisesti tulisikin ensimmäisenä mieleen. Ja kaiken lisäksi vielä telellä, eikä laajalla. Perspektiivin takia. Makuasioita ja sillee... Mutta joskus (aika usein) toimi meikäläisellä.
Niinpä, olen samaa mieltä, että kokeilua ainakin kannattaa harrastaa, sillä laajakulma-landscapet kun on niin tuttua huttua. Pystytelekuva (vai telepystykuva?) voi olla mielenkiintoisempi, kun niitä ei niin usein näe.
Telellä myös kannattaisi tehdä panoraamat, sen perspektiivivirheen ehkäisemiseksi, mutta tässä kyseisessä tapauksessa kuvasin niin laajalla kuin vain voin. (18 mm x 1,6 kerroin)
Jos katselee hieman tarkemmin ammattilaisten ottamia maisemakuvia, niin huomaa, että valtaosa niistä on otettu jonkinlaisella telellä. Laajakulma-landscapet on enemmän ilmeisesti meidän amatöörien hommia.
Perspektiivivirhe? ;)
Hmmm, voi olla, täytyy varmaan tarkastella hieman tarkemmin.
Perspektiivivirheellä tarkoitin sitä, kun laajakulmassa laidat kaartuvat sisään ja monen kuvan panoraamat näyttävät sen vuoksi hassuilta.
Lähetä kommentti