Kloonien hyökkäys

Valokuvatorstai on "valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka", joka "haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta". Viikon haasteena on tällä kertaa kaksoisolentoni.

En ole aiemmin osallistunut Valokuvatorstaihin, vaikka kiinnostusta on ollut. Nyt huomasin Roomerin blogissa hauskan kuvan, jonka ideaa häikäilemättömästi kopioin. Tämä ei edes vaadi minulta minkäänlaisia ponnisteluja, sillä samantyylinen kuva minulta jo löytyy ennestään. Kas tässä.


"Ilta veljien kanssa" tai vaikkapa "Kloonien hyökkäys". (Kuva suuremmassa koossa.)

Kuvassa esiinnyn minä (tadaa!) ja kissani Patu. Kolme (3) kertaa. Kamera on ollut jalustalla liikkumattomana ja asetukset määritelty etukäteen sopivaksi. Sitten on puettu mies ja kissa valmiiksi. Laukaistiin kamera ajastuksella ja heitettiin kissa parvekkeelle. Vaihdettiin asusteita, laukaistiin uusi kuva (jälleen ajastuksella). Vaihdettiin taas kissan ja miehen ilmettä ja uusi otos (arvaat jo varmaan, ajastuksella). Näin jatkettiin siihen asti, että mies oli tyytyväinen tai kissa tylsistynyt. Tai molempia.

En muista, kuinka monta kuvaa lopulta tarvittiin, mutta aikansa se otti, että sain klooneista luonnollisen näköiset. 10 sekunnin ajastuksella itsensä kuvaaminen voi olla yllättävän hankalaa. Kissaa oli helpompi kuvata, kun silloin sain olla kameran takana ja laukaista, kun kissa oli edustavimmillaan. Kun kuvat oli otettu, palkitsin kissan kalalla ja miehen oluella (en muista kävikö näin, mutta tämä kuulostaa rennommalta), ja valitsin kelvot kuvat. Tein samat perussäädöt jokaiseen kuvaan ensin Lightroomissa ja sitten siirsin ne eri tasoille (layer) Photoshopissa. Kun kuvat on Photoshopissa eri tasoilla, on niistä helposti "leikata" irti lopulliseen kuvaan säilytettävät osat.

Muutama "kloonikuvausta" helpottava asia:

1. Suunnittelu on kaiken A tai sitten O. Itse suunnittelin etukäteen koko kuvan idean sekä hahmojen paikat, asennot ja vaatteet. Kissan liikkeitä ei paljon tullut suunniteltua, se kun säntäilee sinne tänne ja seuraavassa hetkessä viettää 8 tuntia selällään kaapin päällä.

2. Kameran on oltava paikallaan. Millin heilahdus lisää huomattavasti jälkikäsittelyn tarvetta. Itselläni kamera heilahti ja kloonailin sängyn päiväpeitteen ruutuja kolme varttia.

(Kaukolaukaisin olisi hyvä olla, jotta kameran laukaisimeen ei tarvitse koskea kuvauksen välillä. Myös tietokoneella, tietyillä grafiikkalaskimilla ja tarkoitukseen kehitetyillä ajastimilla voi ajastaa kamera ottamaan kuvia esim. 5 sekunnin välein, jolloin kuvaus käy helposti.)

3. Jokin juoni on kuvassa hyvä olla. Pelkkä kolmen kloonin kuvaaminen ei välttämättä toimi, jos ne eivät näytä tekevän jotain yhdessä. Siinä sitten riittääkin haastetta - ja kissalle ihmeteltävää.

Kuvankäsittelyä Lightroomissa

Yllä on kuva, jonka otin Kallossa joulupäivänä 25.12.2008 n. klo 15. Taivas oli harmaa ja pilvipeite niin paksu, ettei auringonlaskusta näkynyt kuin pieni kaistale horisontin yllä. Otin kuvan taipuisalla Gorillapod-jalustalla (kuva alla), joka kulkee aina matkassa repun pohjalla.



Kameran asetukset olivat 5 sek, f/20, ISO 100 ja 33 mm (18-50 mm objektiivilla). Valotusajan halusin mahdollisimman pitkäksi ja nostin sitä käyttämällä 4-kertaista harmaasuodinta sekä pyöröpolarisaatiosuodinta. Otin useamman kuvan peräjälkeen siirtäen kameraa aina välillä pyrkien hieman erilaisiin sommitteluihin.



Tässä on alkuperäinen kuva, jota en ole käsitellyt mitenkään. (Horisonttikin on vinossa.) Otan kuvat aina mahdollisimman neutraaleilla asetuksilla, sillä käsittelen niitä aina jälkeenpäin. Jos en käsittelisi kuvia lainkaan, voisin nostaa esim. kuvan kontrastia jo kameran asetuksissa, mutta teen tämän aina jälkikäteen. Nykyään käytän lähes ainoastaan Adoben Lightroom-ohjelmaa, jonka avulla onnistuu useammankin kuvan säätäminen nopeasti muutamalla klikkauksella.

Tässä kyseisessä kuvassa halusin korostaa luonnon värejä, sillä alkuperäinen kuva on tylsä ja harmaa. Jo pelkällä kontrastin kasvattamisella pomppaavat kivien värit kauniisti esiin, mutta huonona puolena taivas muuttuu valkoiseksi (kuva alla).



Lopulta tein aika paljon muutoksia tähän kuvaan. Laitoin ensin taivaan päälle Graduated Filterin (suomeksi se taitaa olla murtovärisuodin), jolla tummensin taivasta. Näin ero kirkkaan taivaan ja tumman maan välillä saadaan pienenemään. Sen jälkeen säädin muunkin kuvan valoisuuden ja kontrastin kohdalleen ja lisäsin Clarity-arvoa +100:aan, jolloin korostuvat ne kohdat, joissa on suuria kontrastieroja. Näin esim. aallokkoon tulee enemmän sävyjä ja kivet näyttävät terävimmiltä.

Lisäksi terävöitin kuvan ja hieman häijynä temppuna laitoin Split Toning -kohdasta kirkkaille sävyille sinistä väriä. Näin taivaan harmaasta tulikin sinisempi. Alla vielä asetukset sellaisina kuin ne minulla Lightroomissa näkyvät. (Kuvaa pääsee katsomaan tarkemmin klikkaamalla sitä.)



Läheskään näin paljon en kuvia yleensä muokkaa ja joskus säätöjä ei tarvitse tehdä melkein lainkaan. Siitä esimerkkinä tänään ottamani kuva (alla), jonka kaunis sininen taivas syntyi pyöröpolarisaatiosuodinta käyttämällä, ilman minkäänlaisia Lightroom-keinotteluja.

Vinkki: Pystypanoraama

Perinteisesti panoraamakuvaa kuvaillaan vaakatasossa näytettäväksi laajaksi näkymäksi. Vaakapanoraamakuva tehdään yhdestä tai useammasta kuvasta niin, että lopullisesta kuvasta tulee huomattavasti leveämpi suhteessa korkeuteen.

Lisää tietoa Pikselin nettiartikkelissa mikä on panoraamakuva.

Itselleni tuli eräänä iltana mieleen kokeilla, millaista olisikin tehdä pystypanoraamakuva.

Auringonlaskun jälkeinen iltataivas näytti mahtavalta. Samalla taivaalla näkyi keltaista, punaista, violettia ja sinistä, ja tyynenä virtaava Kokemäenjoen haara heijasti samoja värejä vedenpinnasta. Olin paikalla kameran ja jalustan kanssa, ja räpsin ensin aikani tavallisia laajakulmakuvia toivoen omistavani vieläkin laajakulmaisen objektiivin. Kaikkia elementtejä kun ei millään saanut mahdutettua samaan kuvaan. Taivas näytti upealta, mutta pelkästä pilvitaivaskuvasta on vaikea hahmottaa mitään, joten horisonttikin olisi hyvä saada mukaan. Mutta mistä kohtaa viitsii rajata, kun horisontin alapuolella näkyvät upeannäköiset heijastukset? Ei mistään.

Onneksi mieleeni tuli pystypanoraamakuvan mahdollisuus. Otin jalustalla kolme kuvaa, jotka sitten yhdistin Photoshopissa yhdeksi kuvaksi.







Lopullisesta kuvasta tuli aika näyttävä, vaikka itse sanonkin.



Katso myös Flickristä lisää kuvia tagilla vertical panorama.

Ennen ja jälkeen muokkauksen

Digitaalivalokuvauksen yhteydessä usein puhutaan siitä, kuinka paljon kuvia voi jälkikäteen muokata. Joidenkin mielestä "kuva on sellainen millaiseksi se otetaan", eikä sitä vaan sovi mennä enää muokkaamaan. Joidenkin mielestä rajutkin valokuvamanipulaatiot ovat aivan hyväksyttyjä.

Ilmeisesti filmillekin kuvatessa saattoi kuvalle tehdä muutoksia pimiössä. Täysin muokkaamattomia eivät kuvat siis ole koskaan olleet, nykytekniikka tosin antaa asialle paljon suuremmat mahdollisuudet. Minun mielestäni kuvia voi aivan hyvin muokata niin, että kuvaajan tarkoittama asia tai idea tulee kuvan katsojalle paremmin ilmi. Tietty luonnollisuus on silti hyvä kuvaan jättää.



Kuten jo varmasti arvasit, olen tähän tekstin oheen laittanut joitakin esimerkkejä, joissa olen muokannut kuvia melko paljon. Voit itse miettiä, meneekö muokkaus ehkä ylitse vai onko se vielä hyvän maun rajoilla.



Aina ei kuvalle tarvitse tehdä suuriakaan muokkauksia ja usein alle minuutin kestävä kontrastin ja valon säätö ja pieni terävöitys on aivan tarpeeksi. Joskus kamera taas ei ole tallentanut kuvaa lainkaan sellaisena, kun sen kuvaushetkellä näki ja tällöin täytyy kuvaa muokata enemmän. Usein sattuu myös sellaista, että kuva on kokonaan tai osaksi liian tumma ja kuvan kirkkautta täytyy jälkikäsittelyssä nostaa.



Eniten mielipiteitä jakavat kuvamanipulaatiot, joissa esimerkiksi kaksi lintua on siirretty kahdesta kuvasta samaan kuvaan. Sitä voisi jo sanoa huijaukseksi, koska kuvan merkitys muuttuu täysin. Myös HDR-kuvat jakavat mielipiteitä. Usein varsin luonnottoman näköistä HDR-tekniikkaa käytetään mielestäni liian usein tekemään jo alunperin huonosta kuvasta näyttävä. Hyvällä maulla tehtynä HDR:kin on virkistävää katseltavaa, vaikka en itse olekaan kyseistä tekniikkaa yhtä kokeilua lukuunottamatta harjoittanut.

Vinkki: Panorointi

Panoroimalla (eng. panning) saa kuvaan usein liikkeen tunteen. Autoja, pyöräilijöitä, ym. liikkuvia asioita kuvattaessa kannattaa kokeilla kohteen seuraamista kameralla kuvaa otettaessa. Asetuksista on valittava pidempi valotusaika. Minun tapanani on pyöräyttää kamerassa päälle TV-asetus (shutter priority), jossa usein on jo viimeksi käytetty sopiva valotusaika, 1/30 sekuntia tai jotain sen suuntaista.

Kuvattavaa kohdetta seurataan kuvaa otettaessa mahdollisimman tarkasti. Mitä lyhyempi valotusaika, sen helpompaa homma on, mutta näyttävintä se on suuremmilla valotusajoilla. Tietysti kohteen nopeuskin ja päivänvalo asettavat rajoituksia. Kirkkaassa päivänvalossa ei välttämättä saa edes valittua tarpeeksi hidasta valotusaikaa ilman suotimia.

Valotusaika 1/40

Valotusaika 1/10. (Taivas on palanut ikävästi puhki, koska tilanne tuli äkkiä ja minä vielä tässä vaiheessa melko kokemattomana kuvaajana sähläsin asetuksien kanssa.)

Valotusaika 1/13

Valotusaika 1/25

Valotusaika 1/30

Artikkeli panoroinnista Pikseli-lehdessä.