Canon EOS 40D

Saanen esitellä uuden rakkaan leluni. Canon EOS 40D

Tadaa!

(Kuva on Wikipedian sivulta)

Lue lisää Canon EOS 40D -digitaalijärjestelmäkamerasta Canonin sivuilta tai Wikipediasta.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt uuden kameran ostoa, sillä aloin nähdä joitakin puutteita vanhassa Canon EOS 350D:ssäni:

• Manuaalisella valotusasetuksella on pirun vaikea kuvata, jos kamerassa on vain yksi valintarulla (tällöin aukkoa joutuu säätämään pitämällä jotain nappia pohjassa.)
  
• Kamera alkoi olemaan jo vanha ja huonokuntoinen sekä sen kenno olisi pitänyt putsata. Myös etsimeen oli ilmaantunut jotenkin jotain naarmuntapaisia.
  
• Näyttö oli pieni.
  
• Myös etsinkuva oli pieni.
  

Canon julkisti juuri uuden Canon EOS 50D:n joka on siis 40D:n seuraaja, ja minä tarkkana poikana aloin jännittämään, josko 40D:n hinta putoisi nopeasti minun lompakkoni hyväksymälle tasolle. Ja putosihan se. (Tai ainakin Luottokunnan hyväksymälle tasolle.)



Lokakuun alussa Hintaseurannan mukaan 40D:tä myytiin hieman yli seitsemälläsadalla, mutta huikeimman tarjouksen ilmoitti Rajala Camera, 699€. Sillä se sitten lähti. Kävin viime lauantaina katsomassa ja hypistelemässä kameraa ilman mitään ostoaikomusta. Puoli tuntia myöhemmin kävelin leveä hymy naamallani Rajalan muovipussiin paketoitu 40D kädessäni.

(30 sek, f/10, ISO 200, 18 mm)

En ollut ehtinyt ulos kuvaamaan ennen tätä iltaa, ja vaikka kissa tuli eilen sisälle kuollutta pikkulintua pureskelemaan, ei uudella kameralla ollut ehtinyt kunnon testikuvia ottaa. Tänään auringonlaskun jälkeen olin jälleen auttamatta myöhässä, mutta sainpahan ainakin testata kameraa vaikeissa valaistusoloissa.

Kyllä minä yllätyin, kun näin nämä kuvat näytöllä. Canon EOS 350D:hen tottuneena odotin, ettei pimeissä iltakuvissa näkyisi tummilla kohteilla lainkaan värisävyjä, vaan että ne olisivat tummia tunnistamattomia varjoja. 40D:llä tummissakin alueissa kuitenkin näkyy värisävyjä. 40D:llä on siis silminnähden laajempi dynamiikka-alue.

(15 sek, f/2.8, ISO 200, 18 mm)

Olin myös utelias testaamaan 40D:n suurinta ISO-arvoa, eli 3200:aa (käytännössä merkitään arvolla H). Samassa testasin myös ominaisuutta nimeltä pitkän valotusajan kohinanpoisto (long exp. noise reduction). Kohinanpoisto selvästi auttaa vähäsen, mutta se vie aikaa kuvan oton jälkeen kuvan valotusajan verran, jonka vuoksi käytännössä kymmenien sekuntien valotusajat alkavat kaksinkertaistuttuaan olla jo kovin pitkiä.
Voit klikata allaolevaa kuvaa suuremmaksi, jotta eron näkee helpommin.



Lisää testikuvia ja mietteitä uudesta kamerasta seuraa lähipäivinä!

Ennen ja jälkeen muokkauksen

Digitaalivalokuvauksen yhteydessä usein puhutaan siitä, kuinka paljon kuvia voi jälkikäteen muokata. Joidenkin mielestä "kuva on sellainen millaiseksi se otetaan", eikä sitä vaan sovi mennä enää muokkaamaan. Joidenkin mielestä rajutkin valokuvamanipulaatiot ovat aivan hyväksyttyjä.

Ilmeisesti filmillekin kuvatessa saattoi kuvalle tehdä muutoksia pimiössä. Täysin muokkaamattomia eivät kuvat siis ole koskaan olleet, nykytekniikka tosin antaa asialle paljon suuremmat mahdollisuudet. Minun mielestäni kuvia voi aivan hyvin muokata niin, että kuvaajan tarkoittama asia tai idea tulee kuvan katsojalle paremmin ilmi. Tietty luonnollisuus on silti hyvä kuvaan jättää.



Kuten jo varmasti arvasit, olen tähän tekstin oheen laittanut joitakin esimerkkejä, joissa olen muokannut kuvia melko paljon. Voit itse miettiä, meneekö muokkaus ehkä ylitse vai onko se vielä hyvän maun rajoilla.



Aina ei kuvalle tarvitse tehdä suuriakaan muokkauksia ja usein alle minuutin kestävä kontrastin ja valon säätö ja pieni terävöitys on aivan tarpeeksi. Joskus kamera taas ei ole tallentanut kuvaa lainkaan sellaisena, kun sen kuvaushetkellä näki ja tällöin täytyy kuvaa muokata enemmän. Usein sattuu myös sellaista, että kuva on kokonaan tai osaksi liian tumma ja kuvan kirkkautta täytyy jälkikäsittelyssä nostaa.



Eniten mielipiteitä jakavat kuvamanipulaatiot, joissa esimerkiksi kaksi lintua on siirretty kahdesta kuvasta samaan kuvaan. Sitä voisi jo sanoa huijaukseksi, koska kuvan merkitys muuttuu täysin. Myös HDR-kuvat jakavat mielipiteitä. Usein varsin luonnottoman näköistä HDR-tekniikkaa käytetään mielestäni liian usein tekemään jo alunperin huonosta kuvasta näyttävä. Hyvällä maulla tehtynä HDR:kin on virkistävää katseltavaa, vaikka en itse olekaan kyseistä tekniikkaa yhtä kokeilua lukuunottamatta harjoittanut.

Timanttinen vuosipäivä

Juhlien kuvaaminen on aina stressaavaa. Sisätiloissa kuvattaessa valoa on _aina_ liian vähän, ja se vähä mitä on, on vääränlaatuista ja tulee väärästä suunnasta. Ihmiset ovat kameran edessä pökkelöjä, mutta odotas kun kamera välttää, niin nauru raikaa ja ilmeet loistavat. Jos pitäisi ottaa kuva siitä 50 metrin päässä viidellä muffinsilla jonglööraavasta sukulaispapasta, niin kamerassa sattuu juuri olemaan kiinni laajakulmaobjektiivi ja sitten tietysti päinvastaisessa tilanteessa toisinpäin eli väärinpäin, ja jos kamerassa jollain ihmeen kaupalla on tarkoitukseen sopiva linssi, tulee muistikortti täyteen juuri ratkaisevalla hetkellä.



No onneksi joskus käy myös tuuri ja hyvien kuvien ottaminen onnistuu. Olin viikonloppuna timanttihäissä (60 vuotta hyvänen aika sentään), ihan vain vieraana, enkä oikeastaan kuvaajana, mutta luonnollisesti kuvia tuli myös räpsittyä.

Ärsyttävintä sisätiloissa kuvaamisessa on se, kun kameran kohtalaisen pieni ISO-arvo ei meinaa millään riittää, mutta suurempaan arvoon ei millään malttaisi siirtyä, se kun tarkoittaa myös kahta kauheammin kohinaa eli rakeisuutta kuvissa. Sen vuoksi joihinkin matalemmalla ISO-arvolla kuvatuista kuvista tulee pidemmän valotusajan vuoksi liike-epäterävyyttä. Joskus taas suuremmalla ISO-arvolla kuvattaessa olisi valoa tarjolla enemmän ja aivan turhaan kuvataan enemmän kohinaa synnyttävällä ISO-arvolla. Automaattinen ISO-arvon säätö olisi tuollaisessa tapauksessa hyvä ominaisuus, ainakin jos se toimisi älykkäästi.



Jos kuitenkin onnistuu unohtamaan huolen siitä, että jokainen kuva saattaakin olla tärähtänyt tai väärin valotettu, voi keskittyä etsimään hauskoja tilanteita. Sellaisia saattaa syntyä esimerkiksi silloin, kun otetaan ryhmäkuvaa, mutta joku huhuilee ryhmälle yläparvelta ja ainoastaan porukan nuorin (ja ilmeisesti älykkäin) katsoo kameraan:



Joskus tällainen nuori ja älykäs yksilö innostuu myös varastamaan koko shown:



Ratkaisevia hetkiä ovat myös ne, kun joku huutaa: "Otetaan nyt sitten niitä kuvia". Tällöin juhlakalut asetetaan muodostelmaan ja niitä pyydetään poseeraamaan, vaikka he vain toivovat olevansa jossain muualla ja miettivät kuinka kamalalta leuka/hiukset/vartalo näyttää. Tämä on aivan normaalia ja kuvaajan pitäisi vain löytää hetki, jolloin pienikin luonnollisuuden pilkahdus silmissä näkyy.

Itse otin juhlaparista jalustalla kymmenisen hyvin sommiteltua ja harkittua kuvaa, joista jokaikinen menee roskiin, koska heistä näki selvästi, ettei kuvattavana oleminen sillä hetkellä tuntunut erityisen hienolta. Kun kuvat oli otettu ja yleinen keskustelu ja hälinä taas alkoi, hiivin ottamaan vielä yhden kuvan käsivaralta ja se osui nappiin. Juhlaparia ei oltu enää pakotettu hymyilemään vaan se tuli luonnostaan. Päivän pelastus.

Kuvauskohde: Ruskilankoski

Sijainti: Ruskila, Ulvila

Kohteesta enemmän: Reitti.org

Minulla on lapsuudesta muistikuva, kun olimme isän kanssa pyöräretkellä Porin ja Nakkilan välillä ja poikkesimme siinä välissä jollakin Kokemäenjoen koskella. En ole sittemmin koskaan käynyt paikassa, mutta nyt sinne eksyin, ja minulle tuli heti elävästi mieleen ne samat asiat: hauska metsän läpi vievä "krossipolku" ja suuret puut, joiden juuret koristavat jyrkkään alamäkeen viettävää polkua sekä tyhjyyttä, joka rotkon puolella lepää.

Paikalle täytyy mennä joskus toistekin, sen verran valokuvauksellinen tämä pikkuinen koski on. Kahluusaappaat vain vastaisuudessa mukaan, sillä nyt lenkkarit jalassa tuli pari lipsahdusta, jolloin olisi voinut myös helposti koskeen pulahtaa.

3,2 sek, f/10, ISO 400, 31 mm

2 sek, f/22, ISO 100, 18 mm

2,5 sek, f/22, ISO 100, 18 mm

Testi: Sigma 18-50mm f2.8 ja Canon EF 50mm f/1.8 II

Testasinpas omiakin linssejä nyt. Kuten viime kerrallakin, testilaboratoriona toimi cd-levyhyllyni. Tarkennus on asetettu kohdalleen ja sen jälkeen vaihdettu manuaalisen tarkennuksen asentoon, jotta tarkennus ei vaihdu. Kamera lepäsi liikkumatta jakkaralla. ISO-arvona oli tällä kertaa 200 ja vaihdoin vain aukkoa kuvien välillä. Pikkuiset testikuvat on valittu kuva-alueen keskeltä ja ne on suurennettu 100% zoom-arvoon (eli yksi pikseli kuvassa vastasi yhtä pikseliä näytöllä).

Canon EF 50 mm f/1.8 II suoriutui hyvin. 1,8 ja 22 aukoilla pientä epäterävyyttä voi havaita, mutta 2,5:llä ei enää juuri lainkaan.

Sigma 18-50mm f/2.8 EX DC Macro sen sijaan menestyi hieman vaihtelevammin. Laajakulmapäässä (18 mm) epäterävyyttä saattaa havaita enemmän kuin Canonissa, varsinkin suurilla aukoilla 2,8 ja vielä 4,0:llakin. Pienistä aukoista testasin vain 18:aa (suurin arvo eli pienin aukko olisi 22), jossa pientä epäterävyyttä havaitsee.

50 mm päässä epäterävyyttä oli vielä enemmän. 2,8 on selvästi pehmeä ja 4,0 sekä 18 ovat nekin hieman epäteräviä.

Yksi mainitsemisen arvoinen asia vielä. Sigman laajakulmapäässä onkin huomattava tynnyrivääristymä. Allaolevassa kuvassa se ei ehkä aivan ota silmään, mutta kyllä sen pitäisi helposti huomata.