tiistai 25. marraskuuta 2008

Elämä on pelkkää juhlaa

Sain ilon kuvata Porin Seudun Merkonomit Ry:n 50-vuotisjuhlaa lauantaina Suomalaisella Klubilla ja juhlan kunniaksi järjestettyä Porin kaupungin vastaanottoa kaupungintalolla perjantaina.

Mikäpäs siinä. Hyvää ruokaa ja juomaa, mielenkiintoisia, arvokkaita ihmisiä ja juhlan kunniaksi järjestettyä ohjelmaa.


Apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus kertomassa Porin kaupungintalon historiasta.

Valaistus oli molempina iltoina hämärä ja jouduin käyttämään jopa ISO 3200 -arvoa suurimmalla f/1.8 aukolla saadakseni edes jonkinlaista kuvaa. Canon EOS 40D lisää ISO 3200 -arvolla kuviin kamalan näköistä punaista raetta, joten ei ihme, että ISO 3200:n käyttömahdollisuus täytyy erikseen vapauttaa kameran lisäasetuksista.

Onneksi joissakin tilanteissa oli myös hieman valoisampaa ja sain kuvata muilla linsseilläni eli f/2.8 ja hieman sitä pienemmillä aukoilla (eli suuremmilla f-arvoilla).


Elina Wallinin porin murteella kertomat pakinat saivat yleisön nauramaan.

Mielenkiintoista tuollaisissa juhlissa se, että niissä pääsee ikään kuin kärpäsenä kattoon, katsomaan ja kuuntelemaan, millaisista aiheista puhutaan. Myös erilaisten ihmisten tapaaminen on aina mielenkiintoista, eikä koskaan tiedä, vaikka löytäisi uusia ystäviä, tapaisi yllättäen vanhoja tuttuja tai jos vaikka kehkeytyisi jotain muuta uutta ja mukavaa.


Lauantain loppuillassa esiintyi vuoden 1990 tangokuningatar Jaana Lammi.

Hauskaa on myös se, että kun pääsee kuvaamaan paikkoihin, joihin ei välttämättä muuten pääsisi, on mahdollista saada sattumankin kautta hyviä kuvia hauskoista tilanteista. Allaolevalle kuvalle keksin nimen eräästä lepakkosankarin lausahduksesta, joka teki kuvasta humoristisen, vaikka todellisuudessa rouva vain osoittaa miehelleen Porin kaupungintalon portaikon kattomaalausta.

To the Batmobile!
To the Batmobile!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Makee kuva tuo batmobile/portaikko kuva! Sit kun esim. meijän pändil on jotain aihet kuvien ottoon niin lupaan antaa sulle sen kunnian!

Joni kirjoitti...

Kiitos! Hehee, se käy kyllä!