tiistai 4. lokakuuta 2011

Syksyn kuulumisia

Olen palannut Suomeen ja jatkanut vanhoja opintojani. Alankomaissa vaihdossa viettämäni vuosi avarsi melko lailla maailmankuvaa ja inspiroi monella tapaa. Nyt olisi paljon ideoita asiaan jos toiseen, mutta yritän toppuutella itseäni ja edetä järkevästi. Ensin opinnot loppusuoralle, sitten katsotaan muuta mihin muuhun aikaa riittää.

Vapaa-aikani on tällä (ensimmäisellä) periodilla todella vähissä, sillä otin ehkä turhankin paljon kursseja suoritettavaksi. Esimerkiksi valokuvaamaan en ole ehtinyt kodin ulkopuolelle juuri lainkaan.

Kotisivuni sijoittuivat pitkän aikaa jokapäiväiseen elämään Hollannissa ja takaisinpaluun jälkeen se jäi moneksi kuukaudeksi "Takaisin Suomessa" -tilaan. Nyt käytin viikonloppuni uusia sivuja tehdessä ja ne ovat jo katseltavissa täällä:
www.jonikantonen.net

Jotta ei menisi ihan pelkäksi tekstiksi niin laitetaan tähän muutama kuvakin.


Loppukesästä Eurajoella mökkeilemässä


Porin yliopistokeskuksen uusien opiskelijoiden kastajaiset (syksy 2011)


Patu-kissa

Ei kommentteja: