perjantai 8. toukokuuta 2009

Kloonien hyökkäys

Valokuvatorstai on "valokuvaamisesta kiinnostuneiden ja blogeissaan valokuvia julkaisevien kohtauspaikka", joka "haastaa viikoittain kaikentasoiset valokuvaajat ottamaan kuvia, ja sitä kautta inspiroitumaan ympäröivästä maailmasta". Viikon haasteena on tällä kertaa kaksoisolentoni.

En ole aiemmin osallistunut Valokuvatorstaihin, vaikka kiinnostusta on ollut. Nyt huomasin Roomerin blogissa hauskan kuvan, jonka ideaa häikäilemättömästi kopioin. Tämä ei edes vaadi minulta minkäänlaisia ponnisteluja, sillä samantyylinen kuva minulta jo löytyy ennestään. Kas tässä.

Evening With Brothers
"Ilta veljien kanssa" tai vaikkapa "Kloonien hyökkäys". (Kuva suuremmassa koossa.)

Kuvassa esiinnyn minä (tadaa!) ja kissani Patu. Kolme (3) kertaa. Kamera on ollut jalustalla liikkumattomana ja asetukset määritelty etukäteen sopivaksi. Sitten on puettu mies ja kissa valmiiksi. Laukaistiin kamera ajastuksella ja heitettiin kissa parvekkeelle. Vaihdettiin asusteita, laukaistiin uusi kuva (jälleen ajastuksella). Vaihdettiin taas kissan ja miehen ilmettä ja uusi otos (arvaat jo varmaan, ajastuksella). Näin jatkettiin siihen asti, että mies oli tyytyväinen tai kissa tylsistynyt. Tai molempia.

En muista, kuinka monta kuvaa lopulta tarvittiin, mutta aikansa se otti, että sain klooneista luonnollisen näköiset. 10 sekunnin ajastuksella itsensä kuvaaminen voi olla yllättävän hankalaa. Kissaa oli helpompi kuvata, kun silloin sain olla kameran takana ja laukaista, kun kissa oli edustavimmillaan. Kun kuvat oli otettu, palkitsin kissan kalalla ja miehen oluella (en muista kävikö näin, mutta tämä kuulostaa rennommalta), ja valitsin kelvot kuvat. Tein samat perussäädöt jokaiseen kuvaan ensin Lightroomissa ja sitten siirsin ne eri tasoille (layer) Photoshopissa. Kun kuvat on Photoshopissa eri tasoilla, on niistä helposti "leikata" irti lopulliseen kuvaan säilytettävät osat.

Muutama "kloonikuvausta" helpottava asia:

1. Suunnittelu on kaiken A tai sitten O. Itse suunnittelin etukäteen koko kuvan idean sekä hahmojen paikat, asennot ja vaatteet. Kissan liikkeitä ei paljon tullut suunniteltua, se kun säntäilee sinne tänne ja seuraavassa hetkessä viettää 8 tuntia selällään kaapin päällä.

2. Kameran on oltava paikallaan. Millin heilahdus lisää huomattavasti jälkikäsittelyn tarvetta. Itselläni kamera heilahti ja kloonailin sängyn päiväpeitteen ruutuja kolme varttia.

(Kaukolaukaisin olisi hyvä olla, jotta kameran laukaisimeen ei tarvitse koskea kuvauksen välillä. Myös tietokoneella, tietyillä grafiikkalaskimilla ja tarkoitukseen kehitetyillä ajastimilla voi ajastaa kamera ottamaan kuvia esim. 5 sekunnin välein, jolloin kuvaus käy helposti.)

3. Jokin juoni on kuvassa hyvä olla. Pelkkä kolmen kloonin kuvaaminen ei välttämättä toimi, jos ne eivät näytä tekevän jotain yhdessä. Siinä sitten riittääkin haastetta - ja kissalle ihmeteltävää.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Vappu 2009

Vappu tuli ja meni. Oli hienoa kuvata kaduilla juhlivia ihmisiä - tuttuja ja tuntemattomia. Kaikilla näytti olevan hauskaa ja toivoin saavani tallennettua sen tunnelman kuviinikin.

Seuraavaksi enemmän kuvia, vähemmän sanoja.


Ilma oli kaunis ja aurinkoinen.


Opiskelijat olivat juhlatunnelmissa.


Opiskelijoiden kulkue.


Raatihuoneenpuistossa tarjoiltiin juhlajuomaa.


Puheita pidettiin.


Porin karhupatsas lakitettiin.


Karhu sai myös osansa juomatarjoilusta.


Hyvää vappua!