Kuvauskohde: Verkkoranta, Luvia

Sijainti: Verkkoranta, Luvia

Ajo-ohjeet: Porista 8-tietä Luvialle (n. 15 km), josta käännytään Niementielle oikealle. Niementietä jatketaan n. 5 km, jonka jälkeen käännytään pienelle hiekkatielle vasemmalle, kyltissä lukee Verkkoranta. Tie vielä haarautuu, mutta samaan rantaan pääsee kumpaakin kautta.



Viime perjantaina ajattelin lähteä kuvaamaan ja katselin taivasta miettien sopivaa kuvauskohdetta. Etelän suunnassa näytti pilvipeite rakoilevan, kun muualla näkyi tasaisen synkkää pilveä. Lähdin ajelemaan kohti valoa ja 20 minuutin päästä löysin itseni Viasvedeltä ja hieman myöhemmin Luvialta.

Ensin kuvasin lähinnä vanhoja rakennuksia. Lumen ja pakkasen vuoksi niistäkin kuvista tuli mielenkiintoisia, vaikka sinänsä niissä ei ole mitään ihmeellistä. Ihmeellisintä oli kuitenkin havainto, jonka tein siinä pikkutiellä kameran ja jalustan kanssa seisoessani: paikka oli täysin äänetön. Edes tuuli ei puhaltanut. Eräänä hetkenä kuulin vaimeaa pianonsoiton ääntä jostain lähirakennuksesta ja toisena hetkenä kaupunkimaasturi ajoi jossain kaukana ja ilmestyi myöhemmin näkyviin. Muutoin ainoa ääni oli kamerani sulkimen napsahdus. Sen ääni kantoi hiljaisuudessa pitkälle ja herätti varmaan myös viereisen pihan lumessa vaivalloisesti tarponeen lihavan, mustan kissan.



Kun pääsin Verkkorantaan, tiesin, että muualle ei enää tarvitse lähteä. Sääolot ja maisema olivat otolliset auringonlaskun kuvaamiselle. Merta peitti jää ja lumi, ja kylmenevän illan nostama usva lisäsi tunnelmaa.

Jäälle teki mieli uskaltautua. Tällaisena typeränä kaupunkilaispoikana en ymmärrä jään kantavuudesta yhtään mitään. Olen kuin se tietämätön, joka Satakunnan Kansan tekstaripalstalla joitakin viikkoja sitten tiedusteli: "Jos jää on 10 cm paksu, voinko mennä jäälle vai laitanko muijan edelle?"

Kun olin tullut tulokseen, että jäällä näkyvät jäljet eivät olleet karhun - vaan moottorikelkan jälkiä - päättelin jään kantavan minunkin pienoisen painoni. Noin tuntia myöhemmin olin kuvannut tarpeeksi ja olin tekemässä lähtöä. Silloin epäröintini jään kantavuudesta kruunasi joku hullu luvialainen, joka ajoi mereltä rantaan autollaan!

Illan parasta antia:


5 sek, f/16, 35 mm, ISO 100


6 sek, f/16, 18 mm, ISO 100


1/20 sek, f/3.2, 18 mm, ISO 800

Kokeilin myös ohjelmoida kauko-ohjaimeni ottamaan kuvia jalustalta minuutin välein samoilla manuaalisilla asetuksilla. Kuvia vertaamalla näkee, että pimeä tuli nopeasti.

Yyterin kumparemäki

Viime lauantaina päivä oli kaunis ja aurinkoinen, eikä pakkastakaan ollut kuin pari astetta. Päätimme ystävieni kanssa lähteä jo aamupäivällä Yyterin suuntaan, ajatuksenamme oli laskea mäkeä pulkilla ja liukureilla. Oma ajatukseni tosin oli enemmänkin valokuvata kyseistä ajanvietettä.

Lunta oli paikoin harmittavan vähän, mutta mäenlasku onnistui, kunhan etsi sopivan dyynin. Niitä Yyterissä riittää. Korkeimmat dyynit oli kuitenkin jo varattu, vaikka isolle dyynille olisi mahtunut varmasti useampikin lapsenmielinen porukka. Myös kova tuuli alkoi koettelemaan kestävyyttä, kun pari tuntia oli dyynejä laskettu.


Valokuvaamista sää sen sijaan suosi. Yllä ja alla olevat kuvat otettu lähes peräjälkeen, vastavaloon käsivaralta: 1/200 sek, f/13, ISO 400, 18-50 mm



Sain myös paljon hyviä mäenlaskukuvia, ja suurimmasta osasta niistä kunnia kuuluu ystävilleni, jotka laskivat mäkeä rohkeasti juuri siitä, mistä pyysin. Ensin otin suurimman osan kuvista kauempaa telellä, Sigman 70-200 mm/f2.8 putkella, käyttäen vanhempaa kameraani Canon EOS 350D:tä. Myöhemmin kokeilin mennä lähemmäs käyttäen parempaa kameraani Canon EOS 40D:tä ja siihen kiinnitettyä Sigman 18-50 mm/f2.8 linssiä. Totesin viimeksi mainitun yhdistelmän sopivammaksi, vaikka ehkä juuri parhaimman kuvan sain telellä, kuva alla:


Tuntematon perheenisä lastensa kanssa: 1/800 sek, f/5.6, ISO 200, 70-200 mm

Molemmissa kameroissa käytin tarkentamiseen kaikkia pisteitä ja AI Servoa eli jatkuvaa tarkennusta. 40D:n sarjakuvausnopeus on tietysti rutkasti parempi kuin 350D:n (6,5 kuvaa/sekunnissa vs. 3 kuvaa/s), mutta myös lyhyemmällä polttovälillä lienee ollut osuutta parempaan onnistumiseen. Jos 200-millisellä kohde ei osukaan tarkennuspisteen alle, alkaa putki helposti "sahaamaan" tarkennusta, kohdistaen lopulta taustaan.


Kollaasi päivän kuvista.


1/80 sek, f/7.1, ISO 200, 18 mm

Mäenlaskun jälkeen suuntasimme vielä Reposaareen, jossa kiertelimme muun muassa loma-asuntomessuilla esillä olleilla kelluvilla loma-asunnoilla ja Siikarannassa, josta alla olevat pitkän valotusajan kuvat:


25 sek, f/18, ISO 100, 18 mm (harmaasuotimet 8x + 4x)


13 sek, f/22, ISO 100, 18 mm (harmaasuotimet 8x + 4x)

Villa Petrell, Luvia

Olin toissapäivänä ajelemassa Luvialla ja Viasvedellä ja sattumalta köröttelin ohi tällaisen todella kauniin rakennuksen. Pakkohan sitä oli pysähtyä ottamaan pari kuvaa. Ohi kulkeneilta koiran ulkoiluttajilta sain tietää, että kyseessä on rakennus nimeltä Villa Petrell.



Netissä on tietoa Villa Petrellistä hajanaisesti siellä täällä. Osoitetiedot löytyvät (Lankoorintie 18, 29100, Luvia) ja tieto siitä, että rakennus on (ollut) vuokrattavissa kokoustilaksi ja siellä on (ollut) majoitusmahdollisuuksiakin (huoneita 3, vuoteita 8).



Etelä-Suomen Sanomien verkkolehden keskustelualueelta löysin sentään seuraavan kommentin, joka kertoo rakennuksen historiasta jotain:

"Luvialla sijaitseva Villa Petrell on hieno, linnamainen tiilirakennus. Se on omalla tavallaan kokonaan muuta kuin kartano. Se on rakennettu vuosina 1908-10. Rakennuttaja ja ensimmäinen omistaja oli Berner Petrell, hieno herra, perheetön poikamies. Hänellä oli niin hienot tavat, ettei hän milloinkaan tullut alas yläkerrassa sijaitsevasta makuuhuoneestaan ennen kuin oli huolettisesti pukeutunut. Eikä varsinkaan varhain aamulla.
Hänen kuolemansa jälkeen Villa Petrell on ollut usean omistajan hallussa, pankeista yhdistyksiin."

Lähde: http://netlari.econnection.fi/forum/forum.php?viesti=376641 (osoite ei enää toimi)

...

Lisätietoa Villa Petrellistä:

Osoite: Lankoorintie 18, 29100 Luvia
Arkkitehti: Arnstein Arneberg
Valmistumisvuosi: 1916

Päivitys: 1. Helmikuuta 2010.

Tämä kirjoitus on saanut lukuisia kommentteja ja siirrän ne tähän alle, jotta Villa Petrellistä tietoa etsivät ne varmasti huomaavat:

Pekka Vuorilehto kirjoitti:
- "Talon urakoi aikanaan äitini isoisä rakennusmestari Johan Rask (myöh. Saarenheimo). Valitettavasti hän oli laskenut urakan väärin ja ajautui siten konkurssiin. Hänellä oli sittemmin pieni maatila Tiilimäen entisen urheilukentän takana Porissa. Hän on 1800-luvun lopulla ollut rakentamassa Viipurin maaseurakunnan kirkkoa, joka sitten on sodassa tuhoutunut eli sitä ei enää ole. Edesmennyt isoisäni syntyi silloin Viipurissa. Johan oli myös mestarina Juseliuksen Mausoleumin rakentamisessa. Terveisin Pekka Vuorilehto"
- "Korjaus tuohon edelliseen. Ei se kaiketi ollut maaseurakunnan kirkko, jota hän oli korjaamassa, vaan tuomiokirkko. Johan oli kirkonrakentajana myös Eurassa. Minullakin on jokunen hopealusikka, jotka hän on saanut kiitoksena seurakunnalta."

Anonyymit kirjoittajat kirjoittivat:
- "Hei! josko Villa Petrell kiinnostaa enemmänkin, kannattaa kysyä talosta syntyjään olevalta: Birgitta Sookari, Luvia"

- "Hei! 1987 Irma Jylli on kirjoittanut Villa Petrellistä lyhyen historiikin. Luulisi sen löytyvän Porin kaupungin kirjastosta."

Päivitys: 16.8.2019:

Talosta löytyy paljon lisätietoa myös Soila Jokinen-Lywoodin opinnäytetyöstä nimeltä "PENDENT OPERA INTERRUPTA", tammikuulta 2017. Alla tekstiä Soila Jokinen-Lywoodin opinnäytetyöstä, kappalejakoja lisätty luettavuuden vuoksi.

"Itse talo on norjalaisen arkkitehdin Arnstein Arnebergin suunnittelema. Rakennus sopii paikkaansa hyvin, vaikka se poikkeaa huomattavasti ympäristönsä rakennuksista. Tässä yksityiskodiksi suunnitellussa rakennuksessa on hyvin paljon voimakkaasti aistittavia piirteitä. Rakennus on tyylisuunnaltaan kansallisromanttinen ja se sijaitsee meren rannalla Lankoorissa.

Arkkitehtikoulutuksensa Arneberg oli saanut Ruotsissa. Arneberg suunnitteli yhtä tottuneesti sekä turvekattoisia kansanomaisia puurakennuksia puuleikattuine päätyineen että tiilestä muurattuja palatseja. Hän oli saanut paljon vaikutteita Vaasa-suvun renessanssipalatseista. Tyypillistä ruotsalaista vaikutusta Arnebergin töissä ovat suuret, lievästi kaarevat, leveälappeiset katot, korkeat ikkunat ja porttaalit. Mielikuvitusta on käytetty runsaasti rakennusten taiteellisessa viimeistelyssä. Arneberg pystyi luomaan arkkitehtuurissaan aina jotain uutta, joka sopi juuri kyseessä olevalle rakennukselle. Kotini,Villa Petrell, on hyvä esimerkki edustamaan 1900-luvun alun Arstein Arnebergin yksityiskoti suunnittelua.

Kaksikerroksinen rakennus on muurattu punaisista käsintehdyistä tiilistä. Tiilet on poltettu Edith Juseliuksen (ent. Petrell os. Hammar) perintötilalla ja juuri käsityönä tehtyjen tiilten ansiosta niissä on runsaasti pintaa rikastuttavaa värivaihtelua. Kotini on mielenkiitoinen taiteen ystävän vierailukohde, koska se sisältää huomattavan määrän integroituja taideteoksia. Lähemmässä tarkastelussa huomaa, että seinäpinta sisältää monia eri muurauskuviointeja eri puolilla rakennusta. Punaista graniittia on käytetty taidokkaasti pylväissä ja ikkunoiden kehyksissä. Isoin punaiseen graniittiin tehty reliefi sijaitsee eteishallin ikkunan alla. Tämä teos antaa lupauksen siitä, mitä muuta talosta voi löytää.

Villa Petrellille tyypillistä tornia ei arkkitehti ollut piirtänyt ensimmäiseen suunnitelmaan, mutta rakennuttaja rouva Edith Juseliuksen toivomuksesta se lisättiin niin, että hän näkisi tornista poikansa palaavan purjehtimasta (Jylli 1990).

Villa Petrellin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1914 ja todennäköisesti saatiin valmiiksi 1916 kattotiiliä lukuun ottamatta. Maailmansodan aikana kattotiiliä ei ollut saatavilla, ja siksi jouduttiin käyttämään huopaa kattomateriaalina. Kattotiilet tuotiin paljon myöhemmin Saksasta, koska sodan aikana rakennusmateriaalin hankinta oli hankalaa."

...

Tämän blogiartikkelin kirjoitti Joni Kantonen.

Kuvankäsittelyä Lightroomissa

Yllä on kuva, jonka otin Kallossa joulupäivänä 25.12.2008 n. klo 15. Taivas oli harmaa ja pilvipeite niin paksu, ettei auringonlaskusta näkynyt kuin pieni kaistale horisontin yllä. Otin kuvan taipuisalla Gorillapod-jalustalla (kuva alla), joka kulkee aina matkassa repun pohjalla.



Kameran asetukset olivat 5 sek, f/20, ISO 100 ja 33 mm (18-50 mm objektiivilla). Valotusajan halusin mahdollisimman pitkäksi ja nostin sitä käyttämällä 4-kertaista harmaasuodinta sekä pyöröpolarisaatiosuodinta. Otin useamman kuvan peräjälkeen siirtäen kameraa aina välillä pyrkien hieman erilaisiin sommitteluihin.



Tässä on alkuperäinen kuva, jota en ole käsitellyt mitenkään. (Horisonttikin on vinossa.) Otan kuvat aina mahdollisimman neutraaleilla asetuksilla, sillä käsittelen niitä aina jälkeenpäin. Jos en käsittelisi kuvia lainkaan, voisin nostaa esim. kuvan kontrastia jo kameran asetuksissa, mutta teen tämän aina jälkikäteen. Nykyään käytän lähes ainoastaan Adoben Lightroom-ohjelmaa, jonka avulla onnistuu useammankin kuvan säätäminen nopeasti muutamalla klikkauksella.

Tässä kyseisessä kuvassa halusin korostaa luonnon värejä, sillä alkuperäinen kuva on tylsä ja harmaa. Jo pelkällä kontrastin kasvattamisella pomppaavat kivien värit kauniisti esiin, mutta huonona puolena taivas muuttuu valkoiseksi (kuva alla).



Lopulta tein aika paljon muutoksia tähän kuvaan. Laitoin ensin taivaan päälle Graduated Filterin (suomeksi se taitaa olla murtovärisuodin), jolla tummensin taivasta. Näin ero kirkkaan taivaan ja tumman maan välillä saadaan pienenemään. Sen jälkeen säädin muunkin kuvan valoisuuden ja kontrastin kohdalleen ja lisäsin Clarity-arvoa +100:aan, jolloin korostuvat ne kohdat, joissa on suuria kontrastieroja. Näin esim. aallokkoon tulee enemmän sävyjä ja kivet näyttävät terävimmiltä.

Lisäksi terävöitin kuvan ja hieman häijynä temppuna laitoin Split Toning -kohdasta kirkkaille sävyille sinistä väriä. Näin taivaan harmaasta tulikin sinisempi. Alla vielä asetukset sellaisina kuin ne minulla Lightroomissa näkyvät. (Kuvaa pääsee katsomaan tarkemmin klikkaamalla sitä.)



Läheskään näin paljon en kuvia yleensä muokkaa ja joskus säätöjä ei tarvitse tehdä melkein lainkaan. Siitä esimerkkinä tänään ottamani kuva (alla), jonka kaunis sininen taivas syntyi pyöröpolarisaatiosuodinta käyttämällä, ilman minkäänlaisia Lightroom-keinotteluja.